Lippukuntaretki 23-25.9.2016

Perjantaina Kattilajärven leirikeskukselle kokoontui joukko seikkailijoita, tarpojia, samoajia, vaeltaja ja johtajia. Matkan alkaessa oli jokaiselle matkaseurueelle annettu kirje. Kirje sisälsi tietoa siitä mitä tuleva viikonloppu sisältäisi. Matka Tajattlopneksak planeetalle alkoi. Telttojen ja laavujen pystyttämisten jälkeen kokoonnuimme iltapalalle ja sen jälkeen iltanuotiolla.Tapasimme kummallisia asukkaita joilla oli mitä kummallisimpia tapoja. Yritimme leikkimistä varten muodostaa piiriä, mutta uudet ystävämme eivät oikein ymmärtäneet sitä samoin kuin me maapallolla asuvat. He kutsuivat meitä maakalaisiksi. Ilta sujahti nopeasti ja oli aika painua nukkumaan.

”Voiko ihanammin aamuni enää alkaa” kaikui korviimme aamuherätyksessä. Aamupalalle kömpi joukko nälkäisiä retkeläisiä.Mutta mitä kummaa? Aamupuuro olikin Tajattloppien tekemää ja hieman kummallista. Söimme kuitenkin kohteliaasti aamupalan ja siirryimme yhteiseen Tajattloppien aamuyhteys hetkeen. Meistä se vaikutti aamujumpalta. Pian saapuivat sudenpennut ja muutama vanhempi. Yhteisen aloituksen jälkeen sudenpennut pääsivät majoittumaan. Voi sitä riemua kun kahdeksan sudenpentua kirmaa täyttämään teltan! Isommat retkeläiset pääsivät näyttämään Tajattlopeille kuinka meillä tehdään ruokaa. Trangiat siis esille ja näin valmistui nuudeli-lihapullatomaattiruoka. Sudenpennut saivat lounaaksi Tajattloppien valmistamaa ruokaa. Vaikea sanoa mitä se oli, mutta hyvin maistui!

Lounaan jälkeen päästiin kiertämään pienemmissä ryhmissä erilaisilla toimintapisteillä. Yhdellä pisteellä harjoiteltiin ensiapu taitoja. Sieltä päästiin kokeilemaan erilaisia Tajattloppien olympialaislajeja kuten pussihyppelyä. Tässä kohden treenasimme jo sunnuntain perhetapahtumaakin varten. Suunnistus pisteellä päästiin juoksemaan metsään, kuten eräs sudenpentu asian ilmaisi. Avaruusraketin rakentaminen kotiin pääsemiseksi aloitettiin onnistuneesti. Raketista tulikin hieno ja kuten eräs toinen sudenpentu kertoi, oli raketti ihan paras hänen rakentamistaan raketeista. Viimeisellä rastilla harjoiteltiin sytyttämään tulitikkuja, vuolemaan sytykkeitä ja näin ollen sytyttämään nuotio. Maistelimme myös luonnonantimista tehtyä teetä.

Ennen päivällistä isommat retkeläiset eli seikkailijat ja tarpojat pääsivät melomaan. Tällä aikaa sudenpennut pääsivät kokkaamaan trangioilla samaista nuudeli-lihapullatomaattiruokaa. Uutta ja jännää!

Päivällisen jälkeen halukkaat pääsivät saunaan ja pesuille. Osa retkeläisistä jäi vuolemaan ja leikkimään. Saunojen jälkeen kokoonnuimme iltanuotiolle jossa leikimme erilaisia laululeikkejä kuten ”Mopolla mennään”ja olimmehan me raviradallakin. Ohjelmassa oli myös sketsejä eli lyhyitä humoristisia näytelmiä. Näitä olivat esimerkiksi ”Se on loppu nyt”, murkkupesä ja ”Joko nyt?”. Iltapalalla saimme lämpimiä voileipiä ja muffinsseja. Illan päätteeksi kokoonnuimme kuuntelemaan iltatarinan joka kertoi Minorista, pienen pienestä elektronista jonka tehtävä maailmassa on kuitenkin suuren suuri. Lopulta leiri hiljeni ja yörauha alkoi.

Aamulla sudenpentuteltta heräsi kukonlaulun aikaan. Iloa, intoa ja touhua! Aamupalaa, siivoilua ja pakkailua. Leikkejä ja vuolemista. 11.00 aikaan saapuivat vanhemmat ja sisarukset. Yhteisillä toimintarasteilla päästiin vielä rakentamaan rakettiin ohjausjärjestelmä, jotta kotiin lähtö onnistuisi. Olympialaisissa päästiin haastamaan perheen jäseniä ja kavereita. Nuotiolla paisteltiin makkaraa ja tarjolla oli salaattia sekä leipää. Uusilla syntymäpäivälahjaksi saaduilla lettupannuilla tehtiin lettuja koko porukalle. Tarpojatyttöjen tekemä laiva laskettiin yhdessä vesille. Lopuksi vanhemmat pääsivät vielä juttelemaan lippukunnan asioista muutaman johtajan kanssa ja lapset leikkimään viikonlopun parhaita leikkejä. Ja sitten loppusiivous ja kotiin lähtö!

Huollolle ja johtajistolle jäi vielä retken jälkeistä puuhaa mukana olleiden tavaroiden huoltamisen merkeissä.

Kiitos kaikille osallistuneille. Mukavaa oli!

Muutama fakta:

Retkeläisiä 17, samoajia 9, vaeltajia 1, aikuisia 4, vanhempia la-su 3, sunnuntaina vieraita n. 25. 1 kappale leirikoiraa. Telttoja/laavuja pystyssä 8, riippumattoja monta. Trangioita käytössä 8. Grillimakkaraa 152 kpl, lämpimiä voileipiä 6 pellillistä, puuroa litroittain. 2 ihanaa aamua. Huoltava huolto ja ruokkiva keittiö. Ja erään sudenpennun elämän ”tää on mun ihan eka oma kiehinen”.